Harmittaa kerjäläiset! Suomalaiset! Emmä mitenkään nauti nähdä noita romanikerjäläisiäkään työssään, mutta suomalaiset...
Myönnän paatuneeni noihin romanikerjäläisiin, ja myönnän joskus vaihtavani toiselle puolelle katua sellaisen kohdatessani. Mut jos kadulla tulee joku suomalainen puhumaan mulle (ilman jonkun järjestön liiviä ja kansiota kädessään), otan poikkeuksetta luurit pois korvilta ja kuuntelen mitä heillä on asiaa. Koska haluan auttaa.
Ja rahaahan he useimmiten ovat vailla.
(kuva pöllitty netistä)
Kolme kohtaamista suomalaiskerjäläisen kanssa Helsingin Rautatieasemalla, eri päivinä:
Tapaus 1: Iäkäs rouva tulee pyytämään paria kolikkoa bussilippuun, että pääsee kotiinsa Hyvinkäälle. Kysyn mistä hän on nousemassa bussiin. Kampista. Itse olen menossa ihan eri suuntaan, mutta sanon, että lähetään Kamppiin yhdessä niin ostan hänelle lipun. "Emmä olisi vielä lähdössä," rouva vastustelee. Sanon, että sitten en voi auttaa ja lähden pois.
Tapaus 2: Mua nuorempi tyttö tulee pyytämään kolikkoa, että saisi ostettua junalipun Järvenpäähän. Hän teitittelee mua, mikä on ärsyttävää. Sanon, etten periaatteesta anna rahaa mut ett voin tulla ostaa hänelle sen lipun. "Emmä millään voi pyytää Teiltä sitä koko rahaa. Se lippu maksaa ihan sairaasti. Pari kolikkoo riittää," tyttö vastustelee. Sanon tietäväni lipun maksavan seitsemisen euroa, mut ett mä voin ostaa sen hänelle. "Se on niin törkeen iso summa, emmä millään voi..." Jos oisin siinä tajunnu, oisin sanonu sille ett "rupee, tyttö, feissariks ku oot niin etevä tulee juttelee tuntemattomille, tienaisit vähä niitä kolikoita..."
Tapaus 3: Noin viisikymppinen naishenkilö tulee nöyränä pyytämään kolikkoa bussilippuun että pääsee kotiinsa. On ilta. Kysyn, mihin hän on matkustamassa ja mistä bussi lähtee. Kuulemma Espooseen, ja havaitsin pientä nikottelua ennen kuin sanoi, että bussi lähtee ihan tosta läheltä. Sanoin, että tule mennään yhdessä niin ostan hänelle lipun. "Emmä olisi ihan vielä lähdössä," nainen jatkaa nikotteluaan. Sit mul meni HERMO ja sanoin sille tosi napakasti: "Mä niin ARVASIN ett sä vastaat noin! Et sä sitä rahaa oo mihinkään bussilippuun tarviimassa!" "Tarviin", nainen vastaa ponnettomasti. Jatkan toteavasti: "Etkä tarvitse! Jos sä OIKEASTI haluaisit bussilippurahaa, sä oisit ollut onnesta soikeena ja lähteny mun kanssa ostaa sitä lippua nyt heti!" (Huutomerkeistä huolimatta en siis huutanut.)
Mua välillä ärsyttää itessäni, ett asiakaspalvelija mussa herää ku juttelen tuntemattomille ihmisille. :D Koska jokaisen suomalaiskerjäläisen kohdalla mä lopetan keskustelun: "Valitettavasti en voi sit auttaa, toivottavasti saat apua jostain muualta". Ku oikeesti haluisin sanoo: "Kehtaatkin tulee valehtelee mulle, bitch!" ;DDDD Noei! :D
Mut oikeesti. Jos voi tehä ns. päivän hyvän työn ja auttaa jotakuta tuntematonta, siitä tulee niiiin hyvä fiilis. Mut sit aina ku avunpyytäjä osottautuuki tommoseks huijariks, ne ikään kuin evää multa sen hyvän fiiliksen. :(
Suomalaiskerjääjät, vaikka mul onkin kiltinnäkönen naama, ni älkää tulko mulle!
